maanantai 11. kesäkuuta 2012

Leikkejä ja hevosia..

Hups, viime kirjoituksesta on aikalailla aikaa ja muutenkin näyttää siltä, että mun kirjoittelut on jääny erittäin vähäisiksi. Huomautettukin mua on asiasta, hih. Yritän parantaa tapani ja kirjoitella useammin. Tuntuu vain, että on niin paljon kaikenlaista tekemistä ja touhua, ettei joka asiaan jaksa keskittyä.

Kesäkuu on jo kovaa vauhtia menossa, miltei puolivälissä. Kelit ei vaan oo olleet vielä kauheen kesäisiä. Takki saanu olla miltei joka päivä päällä. Omppu odottaa kovasti, että pääsee uimaan pihalle uima-altaaseen ja rannallekin. Moisia touhuja saakin varmaan vielä tovin odotella. Uima-allaskin on vielä kaupassa, mut ehkäpä niitä jo vois alkaa lähemmin tutkailemaan, niin tietää millaisen altaan tytöille hankkiikaan.





Mammistakin on tullut jo niin iso tyttö, itseasiassa tänään onkin tasan 1v 3kk.tta. Isosiskon perässä menee ja apinoi kaiken. Kotona leikitään mm. keijua ja prinsessaa, rakennetaan legoilla, ratsastetaan keppihevosilla ja luetaan kirjoja. Kova sana on myös little people ukkelit taloineen ja autoineen.  Ulkona on ihanaa leikkiä hiekkalaatikolla, keinua ja laskea puistossa liukumäkeä. 

Omppu se viihtyy leikkipuistoissa. Leikkipuistossa etsii heti itselleen  leikkikavereita, erittäin sosiaalinen kun on. Portilla jo huutelee kuka on ja tervehtii kaikkia yhteisesti. Ihanaa on kun ei lapsi vierasta. Viime viikolla mentiin Ompun jalkapalloharkkoihin, niin kaukaa neiti jo huusi joukkuekavereilleen  "hei kaikki kaverit minäkin olen täällä" 

Pari viikkoa sitten käytiin katsomassa hevosia, yhdellä ystävällä kun moinen on. Omppua taisi aika kovasti jännittää. Monta kertaa on neiti hevosen selässä ollut, muttei koskaan oo aikaisemmin päässyt noin läheltä hevoseen tutustumaan. Ehkäpä ensi kerran sujuu paremmin.. 





tiistai 15. toukokuuta 2012

Ehkä se kesäkin sieltä tulee..

Tänä talvena on ollut todella paljon lunta. Vappuna lentokentän mittauspisteessä lunta oli vielä 88cm, eli erittäin paljon enemmän kuin normaalisti siihen aikaan. Netin mukaan normaali määrä olis jotain 36cm paikkeilla. Vuosikymmeniin ei ole moista lumimäärää vappuna ollut. Nappasin vappuna kuvan meidän takapihalta..
Toissa lauantaina tulikin kunnon takatalvi. Lunta tuli yön aikana lisää 19cm, aamulla näky oli aika lohduton
Eilen tuli vettä koko päivän ja lumet saivat kyytiä. Onhan tässä toki lämpimiäkin päiviä ollut ja tänään pihalla näyttikin jo varsin keväiseltä. Isot lumikasatkin ovat menneen talven lumia. Saatiin levitellä viimeisetkin lumikasojen rippeet. Joskos tässä viikonloppuna pääsis jo vähän haravaakin heiluttelemaan. Ainakin alapihalla mistä lumet on sulaneet jo vähän aikaa sitten. Tytötkin viihtyvät hyvin ulkona, Mammi varsinkin. Hiekkalaatikko on nyt suuri hitti!
Tällä vauhdilla saa ensi viikolla jo kukkapenkkiin mennä hääräämään.

perjantai 11. toukokuuta 2012

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Buzzaamista ja vappua..


Hups, ompas siitä pitkä aika kun viimeksi olen tänne mitään blogannut. Mulla on tässä yksi projekti menossa itselläni, joka vie kyllä kaiken ajan ja energian. Uusi elämä on alkanut ja sen myötä kunnon kohotus.

Vaan asiaan.. Olen mukana Buzzadoreissa ja muutama kampanja on takana. Nyt pääsin mukaan Vanish-kampanjaan sekä jogolino mannavanukas-kampanjaan mukaan myös. Vanish ei ole mulle aikaisemmin tuttu kuin tv-mainoksista ja kaupan pesuainehyllystä. Käyttökokemuksia ei siis ollut ennen odotetun paketin saapumista. Tällä hetkellä vaikuttaa, että nämä tuotteet on oikeasti hyviä eikä tutut niitä ole turhaan kehuneet, mutta testaillaan testaillaan. 

Jogolino mannavanukkaat on myös ihan uusi tuttavuus meidän perheessä. Ihan ok välipalalta vaikuttaa ja plussana se, että niitä ei tarvi säilyttää kylmässä. Onnistuu siis helposti ottaa mukaan reissuun. Ompulle mannavanukas ei kuitenkaan kelvannut, mutta Mammi on moisia maistellut. 













Nyt olisi aika alkaa vapun viettoon. 

Grillailua ja ulkoilua hyvässä säässä perheen kanssa.  Mikäs sen mukavampaa! 




HAUSKAA VAPPUA! 


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Ihan meinasi unohtua..




Ihanaa, mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä



Julkkiksia

Omppu on innostunut nimikirjoitusten pyytämisestä ja "julkkisten" kanssa kuvissa poseeraamisesta. Sen ei väliä onko kyseessä  ihan oikea ihminen vai jonkin hahmo.  Kaikki lähti liikkelle vuosi sitten kun Ompun niin kovin ihannoima munamies oli rakennusmessuilla. Sen jälkeen nimmareita ja kuvia onkin otettu vaikka ja kuinka.

Viikko sitten perjantaina käytiin katsomassa Lordia ja lauantaina lisää tv.stä ja muualta tuttuja kasvoja oli Suomikiekko-kiertueella Torilla. 




 
 
Ihmeestä päätellen ainakin vähän jännittää.








  
                                                                  Juniorin Nuppu ja Mammi-siskokin kuvassa

 Omppu ja Tea, joka hänkin tuttu juniori-kanavalta

Torin laidalta bongattiin myös Arttu Wiskari joka esiintyi tapahtumassa ja jonka musiikista Omppu kovasti pitää. Kylläpä neiti onkin tätä kuvaa muikeana katsellut pitkin viikkoa. 








Prinsessakakkua..

Olenpas ollut laiska kirjoittamaan tänne mitään. Tai en ehkä laiskakaan, mutta liian kiireinen. Kotiäidin arki kun tuppaa olemaan niin kovin kiireistä, haha. 

Ajattelinpas laittaa tähän muutamia kuvia ajalta ennen pääsiäistä..



Yhtenä aamuna Omppu sanoi, että haluaa leipoa prinsessa suklaakakkua. Ehdotin, että tehtäisiin suklainen tiikerikakku, mutta kuulemma se oli prinsessakakku. Ja niiiiiin hyvää siitä tulikin. 

                                                             



Suklainen tiikerikakku

250 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Puolikkaaseen taikinaan lisätään pussillinen pilkottuja pätkispaloja, ½dl tummaa kaakaota ja ½dl maitoa.

Toiseen puolikkaaseen lisätään rouhittua valkosuklaata ja ½dl maitoa. 

 Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. 
Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää ne taikinaan. 
Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toiseen pätkikset rouhittuna, kaakao ja maito.
Toiseen puoleen taikinaa sekoita rouhittu valkosuklaa ja maito.

Kaada taikina vuorotellen voideltuun ja korppujauhoitettuun kakkuvuokaan. Kypsennä uunissa 150-170 asteessa noin tunti alimmalla tasolla. 

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Tunnustuksia

Syliksen blogissa oli tunnustuksia minulle, kaksin kappalein. 



1. Kerro linkin kera blogissasi kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.

2.Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi


-Olen ihan heikkona ihaniin lastenvaatteisiin ja niitä ostankin välistä vähän liiankin kanssa.

-Rakastan sisustamista ja remontoimista. Joka ikinen päivä suunnittelen jotain uutta mahdollista projektia.

-Rakastan hyvää ruokaa!

-En ole käynyt neljään vuoteen baarissa.

-Haluaisin viettää paljon enemmän aikaa ystävieni kanssa, mutta välimatka on liian pitkä. Siksi tunnenkin oloni aika usein yksinäiseksi.

-Sain viime jouluna elämäni ensimmäisen ompelukoneen ja ainakin äitini ihmetykseksi olen siellä paljon ommellutkin. 


Lahjoita tämä  sama award kymmenelle parhaalle bloggaajalle/blogille






Listaa asioita jotka tuovat hyvää mieltä ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. (Jos saat haasteen uudelleen niin ainakin viisi asiaa lisää)
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat haasteen saaneet, sekä mainistse haasteen antaja postauksessasi.(linkitä jos hänen bloginsa on julkinen)

1. Pitkään nukkuminen aamulla

2. Shoppailu

3. Hetket rakkaiden ystävien kanssa

4. Omien lasten suukot ja halaukset

5. Lapsieni onnistumisen kokemukset ja uusien asioiden oppimiset

6. Nukkuminen oman kullan kainalossa

7.Puhdas ja siisti koti

8. Pitkä kävelylenkki

9. Hyvä ruoka

10. Remontoiminen

Tunnustukset saavat:




lauantai 24. maaliskuuta 2012

Tapettia ja Teuvoa

Käytiin tänään rakennusmessuilla. Mukaan tarttui muutama uusi tapetti -ja maalinäyte. Katseltiin myös uusia laminaatteja sillä silmällä, kaksi kivaa vaihtoehtoa löytyikin. Lattioiden uusimisen aika ei kuitenkaan ole ihan vielä, mutta lähitulevaisuudessa kylläkin. On hyvä katsella ja pohtia vaihtoehtoja jo hyvissä ajoin valmiiksi. Lattiapinnat kun pysyvät, niitä ei vaihdella niinku tapettia tai maalia. Lattioiden on oltava mieleiset ja mätsättävä kodin muuhun ilmeeseen. 

Tarkoituksena olisi uusia meidän makkari. Seinistä pitäisi poistaa vanha maalattava tapetti, sen jälkeen tasoittaa ja maalata seinät. Yhdelle seinälle laitetaan tapetti, tai miksei maaliakin kunhan mieluinen löytyy. Muut seinät maalataan jollakin vaaleammalla värillä, ehkä hivenen sävytetyllä valkoisella. 

                                               Tällä hetkellä makkarin yksi seinä näyttää tältä  


En halua enää mitään voimakkaita värejä tai kuvioita, vaan vaaleat ja rauhallisen väriset seinät, seuraavassa kuvassa muutama tapetti mitkä miellyttävät.  Pahoittelen kuvien huonoa laatua. 



Myyjä tuumasi tapettinäytteitä leikatessaan, että "onhan nämä vaaleat tapetit ajattomia, eikä niitä tarvi olla uusimassa kovinkaan usein" Nauratti, sillä meillä uusi tapetti olisi jo kolmas vajaan kolmen vuoden aikana. Minkäs teet, mieli ja mieltymykset muuttuu ;)  


Messuilla oli myös ihana ja hauska Teuvo Loman, jonka ajatuksia sisustamisesta kävin kuuntelemassa. Esiintymisensä jälkeen Teuvo tuli jututtamaan meidän Omppua ja napsastiinhan siinä sitten muutama kuvakin. Nyt suunnittelemaan illan maalausprojektia... tänään siis viuhuu taas pensseli ja tela. 






maanantai 19. maaliskuuta 2012

Väriä elämään


Kuten moni minua tunteva tietää, pukeudun pääasiassa mustaan. Harvemmin päälläni näkee mitään sen värikkäämpää. No okei, on mulla värikkäämpiäkin vaatteita.. keltaista. valkoista, pinkkiä, punaista.. joita pääasiassa yhdistelen mustaan. 
Joskus on kuitenkin ihanaa ostaa jotain täysin erilaista, tällä kertaa se oli pipo. Ihana raidallinen pipo missä on tupsu.  Ei yhtään mun tyyliseni, mutta i h a n a !




Kun ensimmäisessä raskaudessani saimme tietää odottavamme tyttöä, vannoin etten koskaan pue hänelle mitään vaaleanpunaista.  Mutta kuinkas sitten kävikään, ei olisi pitänyt sanoa koskaan ei koskaan. Vaaleanpunaista kun oli kiva yhdistää ruskeaan tai harmaaseen. Pian vaatekaapit alkoivatkin täyttyä erilaisilla vaaleanpunaisilla vaatekappaleilla. Toista tyttöä odotellessa mieli oli jo ihan eri, vaaleanpunaiset ja suloiset vauvanvaatteet löysivät tiensä kaupoista meille. 

Vielä vähemmän olisin voinut kuvitella sisustavani vaaleanpunaista prinsessahuonetta lapselleni, nyt hänellä on sellainenkin. Vaaleanpunaista on tapetissa, tekstiileissä ja muussa sisustuksessa..  Niin se mieli muuttuu.



                                                                                     .

              Tässä kuva lapsestani, jolle en koskaan
                                                                                  missään tilanteessa aikonut pukea päälle
                                                                                 mitään vaaleanpunaista.
                                                                                 Kuva on kesältä 2010. 







Väristä puheenollen, taivaalla on nähty tänä talvena todella upeita revontulia. Tähän loppuun voisin lisätä kuvan perjantain ja lauantain väliseltä yöltä. Eikö olekin kaunista? 

  

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Next Kirppis facebookissa


Oon jo pitkään kaivannut facebookkiin kaikkien eri kirppisten sekaan omaa kirppistä Nextin vaatteille. Tänään illalla se sitten vihdoin syntyikin yhteistyössä Hannan kanssa. 

Jos et ole koskaan Nextin vaatteista kuullut, niin täällä (http://www.nextdirect.com/fi/en/home)  niihin pääset tutustumaan, mutta varo! Vierailu sivuilla voi tulla yllättävänkin kalliiksi, voin kokemuksesta kertoa. 

Facebookin Next Kirppis taas löytyy täältä https://www.facebook.com/groups/368049786561058/


Ruokaa rakastava lapseni






Posti toi torstaina 18 tetraa muksu-puuroja, hopottajien kamppis siis alkoi vihdoinkin. Puurot laitettiin Mammin "omaan" laatikkoon, mistä neiti saa ite aina ottaa yhden kun moista aletaan maistelemaan. Itse olen yllättynyt siitä kuinka hyvän makusia ne puurot ovat olleet mitä on keritty maistelemaan.
Mammi rakastaa syömistä ja tämä "oma" laatikko onkin ruokaa rakastavalle Mammille oikea aarrearkku. Osa tetroista onkin jo sen näköisiä, että niitä on tarkemmin tutkiskeltukin. On ihanaa omata lapsi jolle ruoka maistuu ja joka on valmis maistamaan aina kaikkea uutta, toisinaan  kyllä hieman ennakkoluuloisena. 








Nyt kun päästiin aiheeseen, niin voisin laittaa muutaman kuvan siitä, kun Mammi tänään söi ihan itse spaghettia ja jauhelihakastiketta. Voin sanoa, että sotku oli melkoinen. Keittiön ruokapöydällä oleva valkoinen vahakangaskin sai pienoisen värjäyksen samalla.. eihän tomaattikastike lähtenyt pois vaikka kuinka yritin. Ehkäpä menen uuden liinan ostoon.. tällä kertaa vaan taidan miettiä liinan värin uusiksi.. monessa paikassa jauhetaan lapsentahtisesta ruokailusta ja tämä taitaa olla juurikin sitä. :)  Ruokailun jälkeen mies kiroili kun ei meinannu saaha tyttöä puhtaaksi. Ehkäpä tomaattinen jauhelihakastike ei ole ihan paras mahdollinen ruoka harjoitella syömistä itse. 



 ...ja koko naamalla


 Nam Nam.. Hyvää taisi olla :D 




Omppu meillä on aina ollut erittäin huono syömään. Tuntuu, että reikäleivästäkin syö vain sen reiän. Toisinaan sitä miettii, että millä se lapsi elää mutta niin se vain jollakin keinolla kasvaa ja kehittyy kokoajan lisää. Ollaankin mietitty Ompun syömistä moneen otteeseen ja on myös mietitty sitä, että miten tän syömättömyys-ongelman sais selätettyä. Vielä ei kuitenkaan oo mikään keino tepsinyt ja pakottaakkaan ei lasta saa. 
Mieheni äiti sanoo aina "kyllä se lapsi syö sitten kun sillä on nälkä.. ei se nälkään kuole"  Ei varmaankaan, mutta jos ruoka on todella ykspuoleista, ei kasvava lapsi saa siitä kaikkea tarvitsemaansa ravintoa. Onneksi on kuitenkin vitamiinit joita Omppa syö mukisematta ja maito maistuu myös hyvin.  
On vaan niin "hauskaa" kun jälkikasvu on tässä ruoka-asiassa niin erilaisia.. toinen syö kuin hiiri ja toinen söis niikuin hevonen, eikö joku niiden välimaastosta olis kaikkein paras. 

torstai 15. maaliskuuta 2012

Synttärit!

              


Viime lauantaina juhlittiin meidän Mammin 1-vuotis juhlia. Paljon tuli neidin mieleisiä lahjoja, brion mäyräkoira yksi niistä. 
Mammi nautti keskipisteenä olemisesta vaikka vähän nuhainen olikin. 





Pitkään mietin, et minkälaisen mekon Mammille 1v juhliin ja kuvaan
ostaisin. Päädyin sitte Marimekon kurkistusmekkoon joka 
 kyllä hyvin neidille sopiikin. 
Isosisko auttaa lahjojen avaamisessa.





Kuten aina mun järkkäämissä juhlissa, tarjottavaa oli yllin kyllin. Barbapapa-täytekakku, minttukrokanttikakku, porkkanapiirakkaa, omena-kanelipullia, keksejä, kinkkupiirakkaa, rieskarullia, cocktailpiirakoita munavoilla, pitsasalaattia sekä pastasalaattia. 
Tarjoilut kävivät kaupaksi ja saatiin vietettyä mukavat juhlat! 
                                                       

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Ei vieläkään valmis keittiö









Maalipensselit, telat ja muut vermeet on nyt laitettu 
hetkeksi pois tieltä, muttei mielestä ;)  Kaappien
 rungot on maalattu, mutta kaakelit ja pöytätasot
 vielä kaipaavat pientä pintaremonttia jossain vaiheessa. 










Kaikki keittiön valkoiset osat olivat ennen koivun värisiä alasokkelia lukuunottamatta. Oville ja vetimille ei tehty mitään. Kaakelit on valkoista pientä laattaa mutta näyttävät jo aikansa eläneiltä, joten kaipaavat myös ehostamista. Saapa nähdä minkä kohtalon kaakelit kokevat. Jos pöytätasot vaihdetaan, niin samallahan sitä vanhat kaakelit naputtaa pois ja laittaa uuden pinnan välitilaan. Muussa tapauksessa kaakelit joko 
maalataan tai peitetään levyillä. 







Yhdestä ihanasta sisustusliikkeestä hain   
   muutaman Alessin Gianni-purkin. 
    Hieno sokeri, kaakao ja rusinat
       saivat uudet hauskat purkit.

Muutaman purkin käyn vielä ostamassa lisää.












                                                                                            

 PikkuElsan puodista ostin puukirjaimia joiden korkeus on 4cm ja maalasin ne harmaiksi. Pieni kiva yksityiskohta keittiön seinään.  



Kyllä vanhasta ja tunkkaisen näköisestäkin keittiöstä voi pienellä vaivalla saada valoisan ja viihtyisän. Ite ainakin tykkään kovasti!                                                           

torstai 8. maaliskuuta 2012

Flunssaa ja edelleen sitä pientä pintaremonttia




Täällä pohjoisessa on hiihtolomaviikko menossa. Meillä on vaan lapsilla ollut tympeää flunssaa, joten ulkoilut on tällä viikolla jääneet todella vähiin. Maanantaina sentäs kerittiin käymään joella kävellen ja hiihtäen. 

Aurinko on paistanut makeasti ja kelit on olleet mitä parhaimmat, mut kerkeepä niistä nauttimaan vielä myöhemminkin.

Omppu osaa hiihtää jo hienosti ja kovaa kiinnostusta kyseiseen lajiin osoitti myös Mammi, joka vielä saa tyytyä kävelemiseen ja pulkan kyytissä istumiseen. 








Oon tässä jo monta pitkää päivää tehnyt pientä pintaremonttia. Olohuoneesta maalasin yhden seinän nätin harmaaksi ja tänään hain siihen yhden sisustustekstin, "Every day is a happy day" (Pahoittelen kuvan huonoa laatua) Tarkoituksenani on laittaa tekstin ympärille valokuvia valkoisiin eri kokoisiin kehyksiin, mutta se saa nyt odottaa kun ei ole vielä sopivia kehyksiä eikä kyllä kuviakaan teetettynä.


Meidän keittiön vanha kaapistokin on kokenut pienoisen muodonmuutoksen. .Oon maalannut keittiön kaappien rungoista koivun väriset osat valkoisiksi, ovet meillä on ihan vaalean harmaat. 
Kaakelit täytyy vielä maalata tai vaihtoehtoisesti laittaa pleksit niiden päälle. En ole vielä päättänyt kummin teen. Muilta osin keittiö alkaa olemaan valmis. Kaakelit saavat nyt kuitenkin hetkisen odottaa, sillä viikonloppuna meillä juhlitaan Mammin 1vuotis synttäreitä ja myös miehen synttäreitä, heillä ku on sama syntymäpäivä. Keittiöstä tulee kuvaa myöhemmin. 

Monenlaisia kivoja juttuja on eri kaupoista tarttunut mukaan viimeisten päivien aikana. Oon aika ahkerasti käynyt kaupungilla hyörimässä ja pyörimässä. Löysin vihdoinkin avainkaapin jonka kelpuutin meidän eteiseen. Nyt on avaimetkin viimein järjestyksessä.