maanantai 30. huhtikuuta 2012

Buzzaamista ja vappua..


Hups, ompas siitä pitkä aika kun viimeksi olen tänne mitään blogannut. Mulla on tässä yksi projekti menossa itselläni, joka vie kyllä kaiken ajan ja energian. Uusi elämä on alkanut ja sen myötä kunnon kohotus.

Vaan asiaan.. Olen mukana Buzzadoreissa ja muutama kampanja on takana. Nyt pääsin mukaan Vanish-kampanjaan sekä jogolino mannavanukas-kampanjaan mukaan myös. Vanish ei ole mulle aikaisemmin tuttu kuin tv-mainoksista ja kaupan pesuainehyllystä. Käyttökokemuksia ei siis ollut ennen odotetun paketin saapumista. Tällä hetkellä vaikuttaa, että nämä tuotteet on oikeasti hyviä eikä tutut niitä ole turhaan kehuneet, mutta testaillaan testaillaan. 

Jogolino mannavanukkaat on myös ihan uusi tuttavuus meidän perheessä. Ihan ok välipalalta vaikuttaa ja plussana se, että niitä ei tarvi säilyttää kylmässä. Onnistuu siis helposti ottaa mukaan reissuun. Ompulle mannavanukas ei kuitenkaan kelvannut, mutta Mammi on moisia maistellut. 













Nyt olisi aika alkaa vapun viettoon. 

Grillailua ja ulkoilua hyvässä säässä perheen kanssa.  Mikäs sen mukavampaa! 




HAUSKAA VAPPUA! 


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Ihan meinasi unohtua..




Ihanaa, mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä



Julkkiksia

Omppu on innostunut nimikirjoitusten pyytämisestä ja "julkkisten" kanssa kuvissa poseeraamisesta. Sen ei väliä onko kyseessä  ihan oikea ihminen vai jonkin hahmo.  Kaikki lähti liikkelle vuosi sitten kun Ompun niin kovin ihannoima munamies oli rakennusmessuilla. Sen jälkeen nimmareita ja kuvia onkin otettu vaikka ja kuinka.

Viikko sitten perjantaina käytiin katsomassa Lordia ja lauantaina lisää tv.stä ja muualta tuttuja kasvoja oli Suomikiekko-kiertueella Torilla. 




 
 
Ihmeestä päätellen ainakin vähän jännittää.








  
                                                                  Juniorin Nuppu ja Mammi-siskokin kuvassa

 Omppu ja Tea, joka hänkin tuttu juniori-kanavalta

Torin laidalta bongattiin myös Arttu Wiskari joka esiintyi tapahtumassa ja jonka musiikista Omppu kovasti pitää. Kylläpä neiti onkin tätä kuvaa muikeana katsellut pitkin viikkoa. 








Prinsessakakkua..

Olenpas ollut laiska kirjoittamaan tänne mitään. Tai en ehkä laiskakaan, mutta liian kiireinen. Kotiäidin arki kun tuppaa olemaan niin kovin kiireistä, haha. 

Ajattelinpas laittaa tähän muutamia kuvia ajalta ennen pääsiäistä..



Yhtenä aamuna Omppu sanoi, että haluaa leipoa prinsessa suklaakakkua. Ehdotin, että tehtäisiin suklainen tiikerikakku, mutta kuulemma se oli prinsessakakku. Ja niiiiiin hyvää siitä tulikin. 

                                                             



Suklainen tiikerikakku

250 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Puolikkaaseen taikinaan lisätään pussillinen pilkottuja pätkispaloja, ½dl tummaa kaakaota ja ½dl maitoa.

Toiseen puolikkaaseen lisätään rouhittua valkosuklaata ja ½dl maitoa. 

 Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. 
Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää ne taikinaan. 
Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toiseen pätkikset rouhittuna, kaakao ja maito.
Toiseen puoleen taikinaa sekoita rouhittu valkosuklaa ja maito.

Kaada taikina vuorotellen voideltuun ja korppujauhoitettuun kakkuvuokaan. Kypsennä uunissa 150-170 asteessa noin tunti alimmalla tasolla.